Sanaleikkejä ja leikkeihin sanoja

Tälle sivulle kokoan leikkejä sun muuta sälää, jota tulee vastaan.

13.1.2016

Historian havinaa. Pikkulasten puuhakirja vuodelta 1985 (useita tekijöitä). Kirjojen ja lukemisen tärkeydestä, sekä siihen liittyviä puuhasteluja.
Likkaamalla kuvaa, se aukeaa suuremmaksi.









12.1.2016 

Perinneleikki ry. Linkki: http://perinneleikit.fi/

27.9.2014 lauantai

Eilen lasten satuliikuntatuokiossa leikitin pienempiä seuraavalla leikillä, joka sai valtavan suosion.
Leikki kirjasta: PIPPURISÄKKI (Haapalainen, Pietilä, Tarvala 1994).

Leikin nimi: Haltija
Leikin kulku: leikkijät ovat piirissä, piirin keskellä joku leikkijöistä on haltijana nukkumassa. Piirin kehällä leikkijät hiipivät, pomppivat tai kävelevät ja samalla loihtivat: HALTIJA MAKAA HAUDASSA, RÄMPPÄ KELLO KAULASSA, SYÖKÖ HALTIJA SOKERIA VAI MINUT? Minut sana lausutaan voimakkaasti, samalla haltija nousee, piirissä olleet lähtevät juoksemaan leikin alussa valittuu turvapaikkaan (esim. takaseinä). Jos haltija saa hipaistua ennen kuin leikkijä on turvassa, vaihtuu hipaistu haltijaksi. Leikkiä voi jatkaa niin kauan, kuin leikkijät jaksavat.

17.2.2014 maanantai

Loruja, joita käytettiin ja käytetään esim. piilosilla tai hippasilla ensimmäisen etsijän/hipan valintaan:


I

Paakari katsoo uunii
onko pullat ruunii.
Kun ei ollu ruunii,
nakkeli pitkin uunii!

II

Umpuli kumpuli
kutimen taaku,
viiku vaaku,
aisari maisari,
mettä pyytää,
vängällä vääntää,
int tont
toril, loril lottis!

III

Hiukan rajumpaa kieltä, osattiin sitä ennenkin:

Hakkaan, hakkaan,
millä mä hakkaan?
Kirveen silmällä,
kattilan sangalla,
yksi pää pois!

Näitäkin voi mielin määrin keksiä itse.


13.1.2014 maanantai

Alla olevaa leikkiä leikimme veljeni kanssa 1970-luvun lopulla. Kirjoitimme vuorollamme pienen pätkän tarinaa paperille. Jätimme vain viimeisen lauseen näkyviin, josta toisen tuli jatkaa. Ilmeisesti meillä oli sangen hauskaa, koska muistan tämän leikin vieläkin. 


JATKOKERTOMUS

Leikkijöitä tarvitaan vähintään kaksi.
Voidaan kertoa suullisesti tai kirjoittaa vuoron perään paperille:
Leikin aloittaja aloittaa kertomuksen 5-6 lauseella tai yhdellä kappaleella. Seuraava jatkaa siitä, mihin aloittaja jäi. Näin jatketaan kunnes viimeinen leikkijä tai (leikkijöitä 2) sovittu kertomiskerta loppuu. Viimeisen on keksittävä tarinaan loppu.
Lopusta voidaan sopia etukäteen: onnellinen, opettavainen tms.
1. Jokaisella kertomisvuorolla kertoja päättää osuutensa jättämällä päähenkilön pulaan tai vaaralliseen tilanteeseen, josta seuraavan on hänet pelastettava.
2. Vain kaksi leikkijää: useampi kertomisvuoro, että tarinasta tulisi riittävän pitkä.
3. Ennen leikin alkua voidaan päättää millainen tarina on: humoristinen, vakava, jännittävä, tieteellinen tms. 
4. Voidaan käyttää kuvaa tai aloituskertomusta, josta tarinaa jatketaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti